Aika rankkaa…

Kolme rajua ajopäivää on takana - hiekassa, hiekassa ja… hiekassa. Olo on todella uupunut. Autoja on kaivettu hiekasta, nostettu, vedetty ja työnnetty. On katkennut akseleita ja kylkiluita. Nyt olen ymmärtänyt oikein hyvin, miksi sitikoihin piti laittaa teräksiset turvakaaret. Kun joutuu ajamaan pehmeässä hiekassa, on ajettava mahdollisimman lujaa ettei auto uppoaisi, ja sitten kun dyyni yhtäkkiä loppuu, auto lentää ylös vauhdilla ja tiimi mukana.

Meiltä irtosi lokasuoja jossakin matkan varrella, eikä me huomattu sitä. Joku löysi sen ja toimitti perille, se oli rusinana. Sen yli oli ajettu. Se saatiin korjatuksi matkan varrella pienessä pajassa, jossa oli varusteina rautasaha, vasara ja kolvi. Korjaaja teki lokasuojasta niillä vehkeillä ihan uuden.

Eilen oli vielä 3 kilometriä vetoa ja työntöä upottavassa hiekassa, tänään ajettiin kestopäällysteellä. Bensan saamisen kanssa on ollut ongelmia. Mauritaniassa ei ole bensaa tarjolla, ja sitä on etsittävä ja haettava salaisista paikoista. Tienvarren polttoainepumpuissa on vain dieseliä, mutta ei bensaa. Nyt oltiin leirissä pari tuntia ja oli pakko vielä lähteä bensanetsintäreissulle, vaikka olo onkin tosi väsynyt – tietää ajaneensa…

Me yövymme nyt leirillä Kiffan lähellä, n. 20 kilometrin päässä sieltä. Bensanosto on silkkaa salakauppaa. Tiedän jo että bensa on “esans” ranskaksi, sillä saa kyllä jonkinlaista tavaraa ämpärissä kun hakee ja kyselee aikansa. Bensan laatuun ei kannata täällä kyllä kiinnittää mitään huomiota, kunhan jotain esanssia saa niin hyvä on.

Marokkolaiset olivat kaikkialla fantastisia, mutta nämä mauritanialaiset ovat pidättyväisiä - paitsi lapset jotka ovat koko ajan naamalla “bonzuur söör” ja heitä saa ihan hätistellä loitommas. Marokossahan sattui sellainenkin juttu, että unohdin kameran yhteen kahvilaan pöydälle. Huomasin vasta jonkin matkan päästä että kamera oli jäänyt jonnekin. Joku paikallinen oli löytänyt kameran ja ajoi meidän perään vaikka kuinka pitkän matkan tuomaan sen…

Täällä on kuumaa. Tänään oli erityisesti tosi kuumaa, 37° - 38°C:n kieppeillä. Yöt ovat sopivia, n. 20°C. Eilen oli ensimmäinen kerta kun jouduimme ajamaan leiriin pimeässä. Valojen maadoitus meni veke sen lokasuojan mukana, ja meillä oli ainoastaan käsinpideltävä lamppu käytettävissä. Se oli kiinni tupakansytyttimessä ja jotakin sillä valaisi kyllä. Olimme ajaa kamelin päälle - se makoili keskellä tietä pilkkopimeässä. “Kameli!”

On kertakaikkiaan kamalaa ajaa säkkipimeässä.

Meillä ei ole ollut isompia murheita, vain pari irronnutta rengasta ja yksi lokasuoja. Korjauksiin on nyt mennyt 15 euroa, jossa on mukana jo hieman pakoputken hitsaamistakin. Ei ole hölmöilty ja matka on edennyt hyvin. Fiilikset ovat hyvät, vain olo on nyt tosi tosi väsynyt. Trailin ainoa vapaapäivä tulee parin päivän päästä. Voi olla ettei silloin tule omia excursioita oikein tehdyksi. Satelliittiyhteys toimii hyvin näin päin, mutta ei minulle kannata soittaa. En pysty pitämään ajossa puhelimen antennia satelliittia päin jotta yhteys onnistuisi…on sen verran muuta tekemistä.

- - - -
Quite torrid…

Three savage days behind us – driving in sand, sand and…sand. We have pushed, dragged out, trundled the cars. I am absolutely beaten. There are now broken shafts and ribs. Now I totally understand why we needed to install the steel roll cages into the Sitikkas. When you have to drive in soft, sinking sand, you have to drive as fast as you can, and when a dune suddenly comes to an end, the car goes flying up with its team.

We lost one wing when driving somewhere without noticing that at all. Someone found it and brought it back to us – it was like a raisin, it had been run over. We found a little “repair shop” where the man had a hack saw, a hammer and a soldering iron. With this equipment he made the wing as new.

Yesterday, there was still a 3km-drive in the soft sand, today we drove on the pavement. The problem is getting petrol. There are some petrol pumps by the side of the road in Mauritania, but only diesel. We have to ask and try to find petrol some where else, in hidden places. Now, after just camping here a couple of hours, we had to leave to look for petrol. And we are so tired - one knows what it means to drive…

We are camping near Kiffa, about 20km from the village. Buying petrol is a real smuggling trade. I already know that petrol is “essance” in French, and by saying that word you can get some kind of petrol from some hidden places. When you ask hard enough, someone brings you petrol in a bucket. It’s not worthwhile checking the quality of the petrol – if you just get some “essance”, you are happy.

The Moroccans, everywhere we drove, were just fantastic. These people here in Mauritania are more restrained, except the children who are in your face all the time, “bonjour sir” and you need to even drive them away. One thing happened in Morocco. I forgot my camera at a cafe. We had driven some time when I noticed my loss. Well, a local man had found my camera and drove after us to return it!

It’s hot here today. Especially hot, 37° - 38°C. The nights are nice, about 20°C.

Yesterday we had to drive in the dark, for the first time on the tour. It is awful, absolutely awful. The grounding for the lights was lost because the wing had fallen off. We had only one lamp that we had to operate manually. It was connected to the cigarette lighter charger. That was our only source. We nearly drove over a camel that was laying there in the middle of the road. “Camel!”

Really, it is ghastly to drive in the pitch-black.

Things have gone quite well, nevertheless. Just two tires and one lost wing. Repair costs have been €15 and that includes welding the exhaust pipe. We have not fooled about and have proceeded well. The spirit is great, the only feeling is a deep tiredness. In two days time, we will have the only free day of the trail. It might be that I will not make any excursions during that day…

Mauritanian raja ylitetty

Olemme nyt Mauritanian toiseksi suurimmassa kaupungissa, Nouadhiboussa, leirillä. Rajatouhut olivat kuluttavia, niihin meni 4,5 tuntia. Sekä Länsi-Saharasta lähtö että Mauritaniaan tulo olivat tosi haastavia. Rahankeruuta ei kylläkään ollut mutta muuta yleistä sählinkiä riitti. Silti, jos olisimme omalla matkalla, aikaa olisi mennyt varmaan tuplasti enemmän. TT-organisaatio on siitä hyvä että se pystyy hoitamaan raja-asiat hyvin; ranskan kielen taito on aa ja oo ja pitää osata neuvotella. Minä osaan kyllä neuvotella, mutta ranskan taito on hivenen heikko.

…tämä satellittipuhelimesta soittaminen on suunnilleen vaikeinta maailmassa… okei, jatketaan taas…

Viime sunnuntaina kun lähdimme Marokossa edelliseltä leiriltä jatkamaan matkaa, sattui tähän asti dramaattisin tapaus. Aamuviideltä oli säkkipimeää ja pantiin autossa kaikki mahdolliset valot päälle. Sähköpiuhat kuumenivat ajossa niin että auto syttyi palamaan. Ensin tuli savua konepellin alta, ja sitten leimahtivat liekit. Vaahtosammutinta sain opetella käyttämään ensimmäisen kerran elämässäni. Liekit saatiin sammumaan, ja noin tunnin verran touhuttiin uusia kytkentöjä. Seitsemältä olikin sitten jo riittävän valoisaa ajaa. Laturin ja käynnistyksen sähkökytkennät oli tehty hyvin mutta muut hieman löysemmin. Nyt sitten campilla laittelemme valoja parempaan kuosiin.

Marokosta Länsi-Saharan läpi tänne Mauritaniaan oli kammottavan pitkä siirtymä. Kolme päivää ajettiin 1 500 km, koko matka meren rantaa. Maisema pysyi koko ajan yhtä tympeänä, ei mitään eikä ketään missään ja meri samanlainen harmaa koko ajan. Vain kerran nähtiin flamingoja hiekan ja meren välisellä kaistaleella. Muuten oli yhtä ja samaa tasaista maisemaa.
Kaikkein vaikeinta ajo oli Länsi-Saharan ja Mauritanian välisellä 5 kilometrin pätkällä, joka on jotain no-man’s land. Se oli pelkkää pehmeää hiekkaa ilman minkäänlaista tienpohjaa.

Länsi-Sahara on yksi maailman harvimmin asutuista seuduista: keskimäärin maassa asuu vain yksi asukas jokaista neliökilometriä kohden.

Täällä Mauritaniassa maisema on myös hyvin köyhää, ja kaupunkikin on varsin alkukantainen. Meillä on ollut vain vähän ongelmia auton kanssa, toisilla sitäkin enemmän. Kävimme täällä paikallisessa rengasliikkeessä korjauttamassa kaksi rengasta. Se maksoi 1 500 paikallista rahaa (ouguiya), joka Suomen rahassa teki 5 euroa.

Sää on muuttunut nyt ratkaisevasti: vuorilla Marokossa oli kylmää, ja rannikolla päivälämpö ensin 20 – 25°, nyt 35°C. Pilviä ei ole lainkaan, sää on kirkas. Pakottavan kuumaksi ajo ei käynyt Länsi-Saharassakaan, kun ajettiin koko matka meren tuntumassa.
Käsittääkseni koko ryhmä on edelleen koossa. Me tulemme Juhan kanssa edelleen ensimmäisten joukossa leirille, ja nytkin vielä 18 autoa on edelleen Mauritanian rajalla kun me olemme jo perillä. Aika pitkään toiset viipyvät legeillä. Ehkä he kaahaavat ja saavat autonsa rikki ja joutuvat pitämään taukoja. Meillä on tapana ajaa hyvin varovasti maastossa, ja auto pysyy kunnossa. Aikaa ei tuhlata eikä pausseja pidetä. Monilla muilla on ollut paljon ongelmia jousituksen kanssa, ja muitakin teknisiä ongelmia aika lailla.

Kaikki on hyvin, vain tuo sähköongelma säikäytti, muuten kaikki on kunnossa.
Täältä lähdetään kohti oikeata Sahara-Saharaa. Se tietää hiekkaa, hiekkaa ja lisää hiekkaa…3 – 4 päivää ihan vain hiekan yli kulkemista. Missään ei näy mitään, ei ihmisiä eikä eläimiä. Kameleita ei lasketa, sillä nehän ovat kuin porot Lapissa, jonkun kotieläimiä.

Perjantaina soitan ehkä keskeltä silkkaa hiekkaa, ja kokeilen saanko satelliittiyhteyden. Saharan yli kulkee vähemmän satellitteja kuin pohjoisempana.
Afrikan-terveisiä jokaiselle!

- - - - -

The frontier of Mauritania crossed

We are camping now in Nouadhibou, the second biggest town in Mauritania. The border formalities were draining, they took 4.5 hours. Still, if we were independently on this journey, the time would have been double. The French language is absolutely necessary and we don’t speak French. The TT organisation is good at French, and they negotiate with the officers effectively.

… telephoning from this satellite mobile phone is probably one of the hardest things in the world…okay, let’s continue again…

Last Sunday, in Morocco, when we left from the camp for the route again, we had the most dramatic incident so far. Our car burst into flames. It was pitch-black at 5am when starting, and we needed to light every lamp in the car. The electric wires heated up and caused the fire. For the first time in my life I needed the foam fire extinguisher. For about one hour we worked to get the wires and lights to function somehow, and now we are fixing them in the camp.

The drive from Morocco, through the Western Sahara was a ghastly long shift thorugh a plain, foul landscape. We drove 3 days, 1.500km along the coast, and all the time it was just nothing and no-one there, the sea was grey, the landscape was just boring. Only once we saw some flamingos between the sand and the seashore.

When driving in no-man’s land between the Western Sahara and Mauritania, about 5km, it was really tough. The route was just soft, sinking sand, not a sign of firm ground.

Here in Mauritania, the landscape is quite barren and the town of Nouadhibou is very primitive, too. We had our Sitikka's two tyres fixed here at a local tyre dealer. The labour cost 1.500 local money (ouguiya), that is 5 euros. We have had only a few problems with the car, the others have had more.

The weather has changed: in Morocco it was cold in mountains, then in the coast 20 – 25°C, now 35°C. It was not too hot in the Western Sahara either, because we drove along the seashore.

I suppose that the TT group is still together. We always reach the camp among the first teams. Now, there are 18 cars still at the Mauritanian frontier. We wonder how long the other teams can stay on the legs – they maybe drive dangerously and get their car broken. We with Juha normally drive in the terrain very carefully, and do not have any breaks because of fixing the car.

From here we will start towards the real Sahara-Sahara. That is sand, sand and some more sand. We will drive 3 – 4 days in the middle of nothing: no people, no animals, no nothing… we don’t count the camels because they are like the reindeers in Lapland, someone’s domestic animals…

I'll try to contact you again on Friday. Regards to all from Africa!

Rankkaa ajoa Marokossa ja kulttuurielämyksiä keitailla

Kaksi päivää ajettiin Keski-Atlaksella erittäin rankoissa oloissa, 2 500 metrin korkeudessa. Lumen ja mudan sekaisessa maastossa jouduttiin käyttämään kaikki mahdolliset konstit ja työkalut jotta matka edistyi. Autoja työnnettiin, vedettiin ja nostettiin; lapiot ja ajosillat olivat tarpeen. Tosi rankat päivät.


Morocco has the Middle Atlas, High Atlas and Anti Atlas. The High Atlas is the highest, with Toubkal Mountain stretching to 4,165 metres. Anti Atlas does not reach higher than 2531 metres at the most, but still has some of the most rugged landscape. The Middle Atlas reaches 3,350 metres.

Seuraava päivä oli helppoa ajoa Marrakeshiin, jossa myös yövyimme. Kävimme siellä mm. itämaisessa basaarissa ja söimme illallisen katukeittiössä.

Nyt olemme Ait-Ben-Hadoussa, joka on tunnettu hiekkalinnoistaan. Täällä on kuvattu useita elokuvia, esimerkiksi Gladiaattorit on tehty täällä. Meillä on tänään harvinainen hotellimajoitus. Seison nyt täällä hotellin katolla ja tähtään satellittipuhelimen antennilla kohtisuoraan taivasta kohti. Taivas on pilvetön ja näköala hieno.

This traditional mud brick city, which is on the UNESCO Heritage List, has been featured in a number of films, often as Jerusalem.

Pihalla ovat kaikki 25 sitikkaa ja huoltoautot. Pieniä huoltotoimia on tehty, joitakin pikkuongelmia on ollut autojen kanssa. Meidän Kymppi on toiminut kyllä tosi hyvin.

Mieliala on erinomainen, on ollut hienoa ajaa. Meillä on Juhan kanssa sopimus, että kumpikin ajaa tankillisen kerrallaan, sitten vaihdetaan kuskia. Mutta kun on oikein haastelliset maastot, tekee kyllä mieli keskustella että pääsen ajamaan myös kaverin vuorolla. Minullehan kaikkein suurin intohimo on itse ajaminen.

Meillä on yleensä ollut tapana, että kun on päästy etapille, heti syödään. Nyt on hieman tottumista, kun näillä on tapana vielä säätää jotain ihmejuttuja ennen kuin ruvetaan laittamaan ruokaa, sitä pitää odottaa aina ainakin pari tuntia.

Porukka on hyvin koossa. Vain yksi vanhahko mies on joutunut lopettamaan rallinsa terveyssyistä.

Huomenna on taas odotettavissa rankkaa ajoa, kun lähdemme vuorille, nyt High Atlakselle. Ajamme vuorten yli rannikolle yhden päivän ajan, sitten on tiedossa kaksi pitkää ajopäivää Länsi-Saharaa kohti. Mahdollisesti raportoin seuraavan kerran Mauretanian rajalta.

Tämä satelliittipuhelin on hauska peli, ihan kuin matkapuhelimet vuonna 1996. Nämä on kyllä tehty selvästi oikeakätisille. Kun pidin tätä vasemmassa kädessä kun äsken yritin soittaa, ei onnistunut. Nyt pidän tätä oikeassa kädessä ja antenni kohti taivasta – ja hyvin toimii ☺. Kun tutustuin tähän vehkeeseen, oli kuin olisi ollut aikamatkalla. Tämä on ihan samannäköinen ja toimiikin kuin 90-luvun matkapuhelimet. Terveiset kaikille!

- - - - - -
Tough on the road in Morocco

For two days we were driving in very hard circumstances in Middle Atlas, 2.500m high. The soil was just mixed snow and mud, and we had to use all possible means to try to drive on. The cars were pushed, drawn, dug up from the mud… Two days excruciatingly hard.

The next day we had an easy drive towards Marrakesh, where we stayed overnight, too. We visited a souk and had supper in the street kitchen.

Now we are staying in Ait-Ben-Hadou, which is famous for its sand castles. They have filmed many here movies, e.g. The Gladiators. This is our first and only stay in a hotel during the trail. I am standing now on the roof of the hotel and directing the aerial of my satellite mobile phone directly to the sky. The sky is clear and the view great. I see all the Sitikkas as well as the trucks down there.

Everything has gone all right, only one older man has given up the trail because of a health problem during the journey. There have been some small problems with the cars. Our Sitikka 10 has functioned great.
I am in high spirits– it has been so great to drive. As you know, driving is my number 1 passion . Normally we change the driver after the petrol tank empties. But sometimes, when the terrain and conditions are very challenging, I want the driving turn right away…

Normally when we are trailing with Juha, we have supper as soon as we have reached the stage. Now, these people here have some really funny and queer things to do before even starting to make food – we need to wait at least two hours. It takes some effort to get used to.

Tomorrow we will drive back to the mountains, now to High Atlas. It will be as rough as some days ago. We'll drive over the mountains towards the western coast. Then there will be two long-driving days to the Western Sahara.
Perhaps I will report next time from the frontier of Mauritania.
Regards to all!

Hurja ajo Brysselistä Barcelonaan - ja sitten Atlas-vuorille

Alkumatkan haasteet on nyt kokonaan voitettu – minun isoimmat ongelmani olivat kyllä välillä Valkeakoski – Turku – ja nyt kaikki on sujunut erinomaisesti.

Lauantaina 1.11. puolen päivän aikoihin meillä oli isot kekkerit Brysselin Afrikka-museolla. Paikka ja museo on hieno, 200 vuotta vanha. Saimme ison huutosakin paikalle, koska olimme edellisenä iltana saunoneet Suomi-Seuralla. Sieltä tuli väkeä lähtöpaikalle vaikka kuinka.

Sitten lähdettiin matkaan. Meillä oli pitkä ja hurja ajo 1 500 km Brysselistä Barcelonaan. Koko matkan satoi - satoi ihan saavista koko matkan. Lyonissa oli jopa evakuoitu väkeä tulvien takia. Siellä tulikin tosi rankasti vettä.

Sitikka ei ole suinkaan vesitiivis auto. Sisällä ja ulkona on yhtä märkää, kun ajaa sateella. Mutta auton lattiassa on pieni reikä, joka toimii hyvin viemärinä. Me pyyhimme kojelautaa aika ajoin kuivemmaksi säämiskällä. Oli kätevää puristaa se kuivaksi auton sisällä, kun viemäri toimii. Ei tarvinnut pysähdellä ja hidastaa matkantekoa.

Olimme ensimmäisinä perillä Barcelonassa kuuden aikaan aamulla sunnuntaina. Parkkeerasimme Sitikan myrkyisälle laiturille ja otimme parin tunnin nokoset. Barcelonassa päivä oli rauhallista odottelua ja odottelua. Yhdeltä naispuoliselta tiimiläiseltä varastettiin käsilaukku, jossa oli passi ja muut tärkeät paperit, ja sitä setvittiin päivän mittaan. Lopulta paperit vissiin löytyivät, koska hän on yhä mukana rallissa.

Sitikoilla lastattu laiva lähti kohti Tangeria n. klo 16 sunnuntaina. Alus oli ihan mukava ja kaikki OK.
Laivamatka kesti n. 24 tuntia, ja saavuimme maanantai-iltana Tangeriin, Marokkoon. Satamassa oli aikamoinen härdelli 3 – 4 tunnin ajan. Kauemminkin moinen olisi kestänyt ellei Trail-organisaatio olisi tehnyt näitä proseduureja monta kertaa ennenkin; kokemus toi etua ja pääsimme autoinemme maahan vain muutaman tunnin satamasäpinöillä.


Yövyimme leirintäalueella lähellä Tangeria ja lähdimme tiistaiaamuna ajamaan ylös Atlas-vuorille. Oli tosi hieno päivä.
Viimeiset 50 kilometriä ajoimme puhtaasti maasto-oloissa - oli kertakaikkiaan hienoa ja aitoa maastoajoa. Tiimikaverini Juha oli oikein vaikuttunut siitä, miten vaikeassa maastossa pääsimme jo ajamaan. “En olisi uskonut…” Sitikka on yltä päältä ja sisältä aivan kurainen, ja fiilis on hyvä. Sadetta on riittänyt, vain muutama tauko on ollut. Nytkin on päällä sateen uhka mutta ei sada.

Meillä oli jälleen hyvä vauhti, ja tälläkin legillä oltiin ensimmäisinä perillä. Olemme nyt Boujoudin metsässä, 1 000 kilometrin korkeudessa Atlas-vuoristossa. Maisema muistuttaa aikalailla suomalaista, mäntyjä täällä näkyy kasvavan. On kamalan kylmä, ja tuulee kovaa. Kuvittelin etten tarvitse kummoista vaatetusta mukaan kun Saharaan ollaan menossa, mutta kyllä täällä nyt kylmää on. Ei nyt ihan pakkasella, mutta kylmää.

Asetumme tänne villiin telttaleiriin yöksi. Tuolta näkyy tulevan koko ajan lisää sitikoita, kahdeksan on nyt perillä ja parisenkymmentä on vielä matkalla. Mahtaa olla kovat olot niillä, kun pimeys laskeutuu juuri näillä minuuteilla. Ja pimeä on tosi pimeää täällä.

Isot huoltoautotkin ovat jo melkein täällä, mutta maa pettää niiden alla ja tarvitaan apuvoimia saamaan ne perille. Meillä on jonkinlainen soppatykki täällä, menyytä en vielä tiedä. Ehkä se on sitä samantyyppistä pasta-riisi-risotto-häsyä mitä yleensäkin. Eilen en jaksanut olla hereillä enää kun soppatykki tarjosi ruokaa, tarjoilu meni silloin yli puolen yön.
Vuoristoajoa jatkuu kaksi päivää huomisesta lähtien, suunta Marrakeshiin josta edelleen kohti etelää. Voi olla että seuraavat terveiset lähetän Marrakeshistä.

- - - - - -
A huge run from Brussels to Barcelona – and towards Atlas

The challenges are now back – I think my biggest challenges were between Valkeakoski and Turku. Everything has gone excellently now.

On Saturday 1 Nov, around noon, we had a big party at the Africa museum in Brussels. The museum is great, about 200 years old, beautiful building. It was great to have a sauna on Saturday in the Suomi Seura’s facilities, we had quite a big group cheering and supporting us there especially when we started the actual trail.

We had a long drive from Brussels to Barcelona, 1.500 km, in the rain. The rain was coming down in sheets. In Lyon, they had even evacuated people because of the flooding. We drove through Lyon in really, really heavy rain. Sitikka is not a watertight car. In the pouring rain it is as wet inside the car as it is outside. But we have a hole in the floor as a drain, so it’s quite handy. We wiped the dashboard time and time again with a chammy, and squeezed it dry inside the car because of the working drain.

We were the first team in Barcelona, at 6am on Sunday. We parked the car on the stormy pier and had a 2-hour nap.
In Barcelona it was mainly waiting and waiting for the whole day. One of the female team members had lost her handbag with the passport and other important documents – stolen, we heard. She is still going on the trail, so we think that the papers were find later.

We left for Tangiers in a very Sitikka-loaded boat, about 4pm on Sunday. The boat was very nice and all right. After 24 hours we came ashore in Tangiers, Morocco. There was 3 – 4 hours’ hard bustle in the harbour, before everything was OK. The Trail organisation had already handled the procedures with the port authorities many times earlier and that’s why we got out quickly. It was a great help.

We stayed overnight on a campsite near Tangiers, and left for the Atlas Mountains on Tuesday morning. The day was great!

For the last 50km to this camping place we drove in terrain conditions all the way, and it was really spectacular. My team mate was quite amazed: “I would never have believed…” Yes, Sitikka is now so muddy from inside and out – there was so much rain and the soil is soft. Feelings are great!

We are again Number 1 on this Leg. We are staying now in the forest of Boujoud, 1.000 km high on the mountain. It is so, so cold here, and it’s blowing hard. We will have a wild camp here. Some other Sitikkas have already arrived but there are about 20 cars still en route – they must have it so tough, so difficult in the dark. There are only a few minutes more light now, then totally dark.

The big care trucks will soon be here, too. Only that the soil seems to be breaking down underneath them, it’ s so soft. It needs some extra effort to get them to the camping place.

I don’t know about the menu yet. We have the “soup-truck” here soon, too. I suppose it will be something like a pasta-rice-risotto-thingie as usual on these kinds of rallies. Yesterday I just did not have enough energy to wait for the soup-truck meal, I was so tired. We got some food only after midnight.

Tomorrow – two days driving in the mountains, then to Marrakesh and further towards the South… maybe I will be in contact from Marrakesh, next Friday?"

Ensimmäinen legi takana

Ensimmäinen legi takana – Valkeakoskelta Brysseliin, parisentuhatta kilometriä ajettu. Matka on ollut tosi mielenkiintoinen.

Pari ensimmäistä päivää sairastelin, mutta tänään olen jo normaalissa kunnossa.

Kun lähdettiin Tukholmasta ajamaan kohti Tanskaa, Sitikan tuulilasi säpälöityi yhtäkkiä ihan hämähäkinverkoksi. Mitään näkyvää syytä ei ollut. Siinä sitten ajeltiin parikymmentä minuuttia kurkkimalla säröjen seasta, kunnes 20 kilometrin päästä palaset alkoivat rapista alas.Ruotsissa oli ollut kylmä yö, maa oli kuurassa ja pakkasta n. 10 astetta. Oli tosi epämiellyttävää ajaa ilman tuulilasia.

Poikkesimme sen pitkän järven, Vätternin rantamille pieneen Grenna-kylään etsimään apua tuulilasipulmaan. Kylä osoittautui valloittavan upeaksi! Löysimme sieltä myös ainutlaatuisen lasiliikkeen. Omistaja oli tosivanha mies, ja apuna oli hänen poikansa, joka hänkin oli jo iäkäs. Siinäpä nämä 90-vuotias mies ja 60-vuotias poika vaihtoivat tuulilasin noin vain. Edellisen kerran Citroen 2CV:n tuulilasi oli vaihdettu tässä liikkeessä kuulemma v. 1972. Silloin tuulilasi maksoi 62 kruunua ja työ 27 kruunua. Nyt vähän enemmän.



Sitten ajettiin etelään, edelleen Helsingborgista Helsingöriin, jossa yövyimme yhden kaverimme luona.
Aamulla oli vähän tiukkaa lähtemisen kanssa. Auto ei käynnistynyt. Bensapumppu oli rikki. Okei, hankittiin uusi bensapumppu.

Tanskassa oli hieno keli, mutta sitten Saksassa sumuista ja n. 7° C. Saksassa perjantaiaamuna huomio kiinnittyi ajaessa siihen, että ohituskaistaa sulatettiin oikein jollakin sulatuskoneella ja sen jälkeen vielä kylvettiin suolaa päälle. Työtä tehtiin saksalaisen perusteellisesti.

Brysseliin saavuimme kello 17. Saimme yöpaikan sikäläisen, suomalaisen CV-entusiastin Lasse Seppäsen luona.
Nyt olemme nauttineet kolmeen pekkaan 2 litraa belgialaista olutta. Myöhemmin pääsemme Suomi-Seuran saunaan. Kohta lähdemme ravintolaan illalliselle. Isäntämme kysyi, haluammeko afrikkalaiseen ravintolaan. Yhteen ääneen totesimme että “ei” – afrikkalaisesta kulttuurista saamme taatusti täysin mitoin kokemusta sitten kun olemme siellä.

Jo monta epätavallista asiaa on osunut kohdalle. Ei se ole ihmeellistä, jos tuulilasi hajoaa vaikka Burkina Fasossa, mutta että Ruotsissa! Ja bensapumpun rikkokin heti alkumatkalla on erikoista. Jospa loppumatkalla olisi sitten vähemmän teknisiä ongelmia. Epätavallista on sekin, että Brysselissä saimme Sitikalle oikein autohallipaikan.

Varsinainen Trail-lähtö on huomenna klo 12.00 – tunnelmat ovat odottavat.

- - - -

The First Leg done!

About 2.000 km, from Valkeakoski to Brussels. The journey has been really interesting. I was sick for a couple of days but now, for the first day, I feel all right.

When we started from Stockholm towards Denmark, quite suddenly Sitikka’s windscreen cracked like a spider's web, without any visible reason. After 20 minutes’ driving bits started to drop off, bit by bit. The previous night had been very cold in Sweden. The ground was frosty when we left. It was really unpleasant to drive without the windscreen.

We diverted to a small village area called Grenna, near the long and narrow Vättern Lake, to get help. The village turned out to be just adorable! We also found a unique glass-store there. The owner of the shop was a really old man, and his son was also quite aged, too. These men, 90 years old and 60 years old, changed our windscreen just like that. This was not their first time. It was 1972 when they had changed Sitikka’s windsreen last time. Then the screen cost 63 crowns and labour 27 crowns. Now, we needed to pay a little more.

To Helsinborg – to Helsingör. We stayed overnight with our mate in Helsingör, Denmark.

The next morning it was a bit tricky to start. The engine did not fire. The petrol pump was kaput.
Well, must buy a new petrol pump. Now it works nicely.

In Denmark the weather was just fine; later more foggy and about 7° C. In Germany, on the road they were melting the passing lane, with some machine, and then they spread the salt. Everything was done with German thoroughness ☺ It was interesting to watch.

We arrived in Brussels at 5pm. We shall stay overnight with a Finnish Citroën 2CV enthusiast Lasse Seppänen, who also provides a garage for “Sitikka 10”. Now, some Belgian beer, nice evening meal and then to Suomi-seura’s sauna.
The official Touareg Trail Start is tomorrow at 12.00 – we are really looking forward to starting.

Towards Brussels - all right?

Tuesday morning – and Mr Harri Tuomola, The Adventurer, is cold! What’s happening , what’s going on?
–I am never cold, not ever. I could survive even with a deep frost around me… Only yesterday everything was allright, but this morning – it’s +7 ° C outdoors and I was so cold! Unbelievable.

In the afternoon everything was ready for the pre-start. The Valkeakoski Campus Event gathered all the students and staff of the Campus Unity at the sandfield venue.

Harri Tuomola is an experienced speaker, marketing professional and adventurer. He has travelled across all continents overland. He has owned a 2CVfor the past 15 years. During that time he has participated in seven 2CV World Meetings and driven his Citroen in 47 countries in Europe, Asia and Africa. Harri, being no stranger to other cars either, has also organized and promoted various driving events in Finland and abroad. He is also a freelance off-road driving instructor for Land Rover Experience.

He works in the International Business Programme of HAMK University of Applied Sciences in Valkeakoski specializing in marketing and cross-cultural communication.

There are two men in the Finnish Touareg Trail Team, both very experienced adventure-drivers. They have travelled in many continents by Citroën “CVs”. Together Juha and Harri had driven 2CVs across Belarus, Ukraine and Turkey to Greece in 1999; to Arkhangelsk in the winter of 2002; to the Moldovan break-away republic of Transdnestria in 2003, and to the forbidden Kalastajasaarento in Pechanga in 2007.

- It is not very convenient to come to a crossroad and you absolutely don’t know which way is right; no maps, no GPS… Picture from Harri’s files.

–We have driven these sorts of trails many times before, without making any fuss – ei me oo tehty niistä numeroo. Now, it’s the very first time when we have 24 other teams as competitors on the same route, and quite a big support crew to look after us.

There are plenty of people in the support crew: scouting team (2 persons), catering team (3-4 persons, 1 truck), technical assistance (6 mechanics, 2 4x4’s, 1 truck), medical assistance team (1 doctor + 1 nurse), general Field logistics team (2 persons), safety & hygiene (1 person) and a GPS specialist (1 person).


The drivers’ blood type is documented on the car window. You never know what will happen en route.


A brief interview in the Campus Event’s opening session. What is behind this kind of madness, why do make this kind of journey?


A bunch of burana and the support of about 200 young ones in the Campus Day’s sandfield helped a lot. Now it’s getting hotter …

Touareg Trail's Pre-Start on Tuesday 28.10.2008 in Valkeakoski

International HAMK on Route...

Lähdin tiistaina 28.10. erityisvarustellulla Citroën 2CV:lläni matkaan kohti Brysseliä. Olen ajokumppanini kanssa ainoa suomalainen tiimi kansainvälisessä Touareg Trailissa, jossa saa ylittää itsensä ja pyrkiä taltuttamaan luonnonvoimat ja –vaarat Euroopan valtateillä, Marokon vuoristossa, Mauretanian hiekkadyyneillä, Beninin viidakoissa ja suoalueilla – ja perehtyä kevytvauhtisessa kilpa-ajossa paikallisiin oloihin ja ihmisiin.

Touareg Trailin todellista pre-startia todistaa tiistaina parisensataa Valkeakosken Campuksen opiskelijaa hiekkakentällä HAMKin yksikön vieressä.


Hankin Citroënin Hollannista vartavasten Touareg Trailia varten. Se on kertaalleen jo kulkenut läpi Saharan ja saanut siellä kunnon hiekkapuhalluksen. Sponsoritarrojen kiinnittäminen onnistui vain sikaflexin avulla. Afrikan öiden totaalista, mystistä ja pelottavaa pimeyttä silmällä pitäen asensin “Kymppiini” lisävaloja roimasti. HAMKin tarrat ovat konepellissä. Lähtöön on neljä päivää.

Marraskuun 1. päivänä Brysselissä kokoonnutaan lähtöön, hyvästellään tutut ja perheenjäsenet, ja varsinainen seikkailuajo alkaa kello 12:00. Kaikkiaan 25 tiimiä ajaa ensin yötäpäivää Belgian, Luxemburgin ja Ranskan läpi Espanjaan. Vain 24 tuntia myöhemmin Barcelonan satamassa pakkaudumme laivaan, joka vie Marokkoon, Tangeriin. Sieltä alkaa, kuten Afrikan tähdessäkin - varsinainen trail.


“The route can be divided into 3 main stages: The Sahara ‘Mother of all deserts’ (Morocco & Mauretania) with merciless and sandy dirtroads (pistes) to cross. You will see the mystical sand dunes & camp in bivouacs surrounded by enormous dunes. -The Sahel (Mali & Burkina Faso) with its nomadic tribes, legendary camel caravans, fascinating trading towns, the Dogon country (Unesco World Heritage), etc. - Voodoo country (Benin), where the misty hills and green plains of North Benin dominate the landscape. In the north we enter the country via the Pendjari wildlife park with the highest concentration of wild animals of West-Africa. From there on, we only drive south to the tropical forests and the white palm fringed beaches in Grand Popo where we organise Benin's biggest beach party.”


Noin neljän viikon kuluessa ajetaan 9 000 km läpi Afrikan mantereen; läpi seitsemän maan, ylitetään Atlas-vuoret, Sahara, Sahel ja päädytään Beniniin Atlantin rannalle. Matkareitti kulkee myös legendaaristen keitaiden, kuten Marrakechin ja Ouagadougoun, kautta. Timbuktu ohitettaneen noin sadan kilometrin päästä. Siellä olisi kiva käydä, mutta ei toisaalta ole hauska eksyä kisareitiltä. Sadan kilometrin keikka sinne voi viedä voiton sivu suun. –Vaikka ajoon käytetty aika on yksi kilpailukriteeri, vauhti ja nopeus ei ole tärkein asia tässä rallissa. Todellinen kilpailu muodostuu erilaisista tehtävistä ja haasteista, jotka tiimien pitää ratkaista ajon aikana. Keskeistä on, että tiimit oppivat tuntemaan ne maat, joiden läpi ajetaan, myös kulttuuriselta ja historialliselta kannalta.


Varusteita mahdollisimman vähän! Navigointiin on GPS, yhteydenpitoon satellittipuhelin. Tarpeellisia varusteita ovat viidakkoveitsi – mahdollisesti Beninin viidakossa pitää raivata sadekauden jäljiltä itse tietä – ja lapio. Jämerä tunkki ja teräksiset kulkusillan pätkät auttavat kun kaivetaan auto hiekasta, ja kun ylitetään syvimpiä mutaojia. Rättärin oma bensatankki vetää vain 25 l, joten 40 litran varatankki on tarpeen. Juomavesisäiliöt vetävät 20 l, ja 2CV:n kulttiöljyä (Yacco) on valmistajan lahjana myös pänikkä perässä ja lisää auton sisällä. Päivisin on Afrikan mantereella n. 35 °C ja yöllä kymmenen astetta vähemmän. Marokon vuorilla tosin yöt kylmenevät jopa nolla-asteisiksi. Yövymme yleisimmin ulkona teltoissa sovituissa leiripaikoissa, joihin on määrä ehtiä ennen umpipimeän laskeutumista.


Minulla on ollut tilaisuus matkustaa kaikilla mantereilla yli sadassa maassa ja monenlaisissa oloissa; autolla ajaen, paikallisia kulkimia käyttäen, paljon kävellen. Joskus on pitänyt lentää, mitä kulkemistapaa vahvasti kartan. Olen pysyvästi seikkalija. Vaaranpaikkoja on kai tielle sattunut, mutta niistä on aina selvitty, kokemusta on kosolti.


Touareg Trailiin osallistun ensi kertaa, ja into ja odotukset ovat korkealla. Minulla on melkoinen liuta harrasteautoja Aston Martinista Land Roveriin, mutta rättäri on ennen kaikkea reissuauto. Sitikka minulla on ollut 15 vuotta. Tämä “TT-Kymppi” on tuore hankinta, sillä nyt alkavan rallin oloissa ei vanhalla sitikallani taitaisi pärjätä. Uushankinta-sitikan kori on vahvistettu sääntöjen edellyttämin turvakaarin, ja muutenkin viritetty kestämään tulevat koitokset. Toissa päivänä vaihdoin siihen vielä konepellin, jotta saan varapyörän painon etuakselille. Citroën 2CV on erinomainen ralliauto, sillä se on luotettava, kestävä ja erittäin maastokelpoinen.


Touareg Trailiin osallistuminen tietysti maksaa, mutta mikäpä harrastus ei maksaisi. Mutta kulttuurit, kansainvälinen yhteisöllisyys, seikkailuhenki, kokemukset jotka ovat arkea suuremmat, hyvät ystävät ja seikkailutoverit ympäri maailman – ja autolla matkustaminen, matkan päällä oleminen – on kevyesti kaikkien uhrauksien arvoista.


Matkatavaraa ei paljon oteta, sitä ei mahdu mukaan. Takaluukku on jo puolillaan auton varustelaatikoita, työkaluja yms., ja kahden miehen matkatavaroiden pitää olla mitättömän vähäiset. Tämä tuoli on ollut minulla aina automatkalla mukana, kymmenien vuosien ajan. Se on muovinen, joskus muinoin valkoinen, puutarhatuoli. Tuoli lähtee nytkin mukaan. Meillä on reitin varrella ainoastaan yksi vapaapäivä, joten kovasti ei ehdi istuksia, mutta silloin on sitten sitäkin mukavampaa!

Matkalta en pysty lähettämään kuvia ajantasaisesti enkä raportoimaan sähköpostitse ajon vaiheista, kentät ja tietoverkot ovat sen verran kehnot… alueilla joilla villieläimet ja hiekkamyrskyt, monsuunisateet ja kuumuus ovat arkisempia kuin alilähettimet ja laajakaistat.

Lue tältä foorumilta kuulumisia matkan varrelta.