Lauantaina 1.11. puolen päivän aikoihin meillä oli isot kekkerit Brysselin Afrikka-museolla. Paikka ja museo on hieno, 200 vuotta vanha. Saimme ison huutosakin paikalle, koska olimme edellisenä iltana saunoneet Suomi-Seuralla. Sieltä tuli väkeä lähtöpaikalle vaikka kuinka.
Sitten lähdettiin matkaan. Meillä oli pitkä ja hurja ajo 1 500 km Brysselistä Barcelonaan. Koko matkan satoi - satoi ihan saavista koko matkan. Lyonissa oli jopa evakuoitu väkeä tulvien takia. Siellä tulikin tosi rankasti vettä.
Sitikka ei ole suinkaan vesitiivis auto. Sisällä ja ulkona on yhtä märkää, kun ajaa sateella. Mutta auton lattiassa on pieni reikä, joka toimii hyvin viemärinä. Me pyyhimme kojelautaa aika ajoin kuivemmaksi säämiskällä. Oli kätevää puristaa se kuivaksi auton sisällä, kun viemäri toimii. Ei tarvinnut pysähdellä ja hidastaa matkantekoa.
Olimme ensimmäisinä perillä Barcelonassa kuuden aikaan aamulla sunnuntaina. Parkkeerasimme Sitikan myrkyisälle laiturille ja otimme parin tunnin nokoset. Barcelonassa päivä oli rauhallista odottelua ja odottelua. Yhdeltä naispuoliselta tiimiläiseltä varastettiin käsilaukku, jossa oli passi ja muut tärkeät paperit, ja sitä setvittiin päivän mittaan. Lopulta paperit vissiin löytyivät, koska hän on yhä mukana rallissa.
Sitikoilla lastattu laiva lähti kohti Tangeria n. klo 16 sunnuntaina. Alus oli ihan mukava ja kaikki OK.
Laivamatka kesti n. 24 tuntia, ja saavuimme maanantai-iltana Tangeriin, Marokkoon. Satamassa oli aikamoinen härdelli 3 – 4 tunnin ajan. Kauemminkin moinen olisi kestänyt ellei Trail-organisaatio olisi tehnyt näitä proseduureja monta kertaa ennenkin; kokemus toi etua ja pääsimme autoinemme maahan vain muutaman tunnin satamasäpinöillä.
Yövyimme leirintäalueella lähellä Tangeria ja lähdimme tiistaiaamuna ajamaan ylös Atlas-vuorille. Oli tosi hieno päivä.
Viimeiset 50 kilometriä ajoimme puhtaasti maasto-oloissa - oli kertakaikkiaan hienoa ja aitoa maastoajoa. Tiimikaverini Juha oli oikein vaikuttunut siitä, miten vaikeassa maastossa pääsimme jo ajamaan. “En olisi uskonut…” Sitikka on yltä päältä ja sisältä aivan kurainen, ja fiilis on hyvä. Sadetta on riittänyt, vain muutama tauko on ollut. Nytkin on päällä sateen uhka mutta ei sada.
Meillä oli jälleen hyvä vauhti, ja tälläkin legillä oltiin ensimmäisinä perillä. Olemme nyt Boujoudin metsässä, 1 000 kilometrin korkeudessa Atlas-vuoristossa. Maisema muistuttaa aikalailla suomalaista, mäntyjä täällä näkyy kasvavan. On kamalan kylmä, ja tuulee kovaa. Kuvittelin etten tarvitse kummoista vaatetusta mukaan kun Saharaan ollaan menossa, mutta kyllä täällä nyt kylmää on. Ei nyt ihan pakkasella, mutta kylmää.
Asetumme tänne villiin telttaleiriin yöksi. Tuolta näkyy tulevan koko ajan lisää sitikoita, kahdeksan on nyt perillä ja parisenkymmentä on vielä matkalla. Mahtaa olla kovat olot niillä, kun pimeys laskeutuu juuri näillä minuuteilla. Ja pimeä on tosi pimeää täällä.
Isot huoltoautotkin ovat jo melkein täällä, mutta maa pettää niiden alla ja tarvitaan apuvoimia saamaan ne perille. Meillä on jonkinlainen soppatykki täällä, menyytä en vielä tiedä. Ehkä se on sitä samantyyppistä pasta-riisi-risotto-häsyä mitä yleensäkin. Eilen en jaksanut olla hereillä enää kun soppatykki tarjosi ruokaa, tarjoilu meni silloin yli puolen yön.
Vuoristoajoa jatkuu kaksi päivää huomisesta lähtien, suunta Marrakeshiin josta edelleen kohti etelää. Voi olla että seuraavat terveiset lähetän Marrakeshistä.
- - - - - -
A huge run from Brussels to Barcelona – and towards Atlas
The challenges are now back – I think my biggest challenges were between Valkeakoski and Turku. Everything has gone excellently now.
On Saturday 1 Nov, around noon, we had a big party at the Africa museum in Brussels. The museum is great, about 200 years old, beautiful building. It was great to have a sauna on Saturday in the Suomi Seura’s facilities, we had quite a big group cheering and supporting us there especially when we started the actual trail.
We had a long drive from Brussels to Barcelona, 1.500 km, in the rain. The rain was coming down in sheets. In Lyon, they had even evacuated people because of the flooding. We drove through Lyon in really, really heavy rain. Sitikka is not a watertight car. In the pouring rain it is as wet inside the car as it is outside. But we have a hole in the floor as a drain, so it’s quite handy. We wiped the dashboard time and time again with a chammy, and squeezed it dry inside the car because of the working drain.
We were the first team in Barcelona, at 6am on Sunday. We parked the car on the stormy pier and had a 2-hour nap.
In Barcelona it was mainly waiting and waiting for the whole day. One of the female team members had lost her handbag with the passport and other important documents – stolen, we heard. She is still going on the trail, so we think that the papers were find later.
We left for Tangiers in a very Sitikka-loaded boat, about 4pm on Sunday. The boat was very nice and all right. After 24 hours we came ashore in Tangiers, Morocco. There was 3 – 4 hours’ hard bustle in the harbour, before everything was OK. The Trail organisation had already handled the procedures with the port authorities many times earlier and that’s why we got out quickly. It was a great help.
We stayed overnight on a campsite near Tangiers, and left for the Atlas Mountains on Tuesday morning. The day was great!
For the last 50km to this camping place we drove in terrain conditions all the way, and it was really spectacular. My team mate was quite amazed: “I would never have believed…” Yes, Sitikka is now so muddy from inside and out – there was so much rain and the soil is soft. Feelings are great!
We are again Number 1 on this Leg. We are staying now in the forest of Boujoud, 1.000 km high on the mountain. It is so, so cold here, and it’s blowing hard. We will have a wild camp here. Some other Sitikkas have already arrived but there are about 20 cars still en route – they must have it so tough, so difficult in the dark. There are only a few minutes more light now, then totally dark.
The big care trucks will soon be here, too. Only that the soil seems to be breaking down underneath them, it’ s so soft. It needs some extra effort to get them to the camping place.
I don’t know about the menu yet. We have the “soup-truck” here soon, too. I suppose it will be something like a pasta-rice-risotto-thingie as usual on these kinds of rallies. Yesterday I just did not have enough energy to wait for the soup-truck meal, I was so tired. We got some food only after midnight.
Tomorrow – two days driving in the mountains, then to Marrakesh and further towards the South… maybe I will be in contact from Marrakesh, next Friday?"
